Haastattelussa artisti Sinize
Haastattelussa Sinize kertoo kuinka hänen musiikki harrastuksensa alkoi jo lapsuudessa, kun hänen perheensä kannusti musiikin harrastamiseen. Laulaminen ja säveltäminen ovat aina olleet osa hänen elämäänsä, mutta vasta aikuisiällä hän uskalsi julkaista omaa musiikkiaan. Nuoruudessaan hän keskittyi englanninkieliseen R&B-poppin tekemiseen ilman aktiivista keikkailua. Vuoden 2024 alussa hän palasi musiikin pariin uudella energialla ja alkoi julkaista kappaleitaan suomeksi.
Comments