Epäsopiva? syntymävuosi – vieraana Lenina Rautonen
Uutiset
Published on 03/02/2025

Epäsopiva? syntymävuosi – vieraana Lenina Rautonen

Tällä viikolla Epäsopiva? syntymävuosi -ohjelmassa Tarja Kupias saa vieraakseen Lenina Rautosen, 62-vuotiaan rahoitusalalla työskentelevän projektipäällikön. Lenina on kartuttanut laajaa kokemusta kansainvälisessä työympäristössä ja asunut muun muassa Virossa ja Venäjällä. Nykyään hän tekee etätöitä Tanskaan.

Jaksossa keskustellaan ikäkriiseistä, ikähäpeästä ja eri kulttuurien suhtautumisesta vanhempiin työntekijöihin. Lenina pohtii, miten työelämän odotukset ja asenteet vaihtelevat eri maissa – esimerkiksi Tanskassa eläkeikä on korkeampi ja vanhemmat työntekijät nähdään arvokkaana voimavarana, kun taas Suomessa ikään voi liittyä ennakkoluuloja.

Ohjelmassa sivutaan myös ulkonäköpaineita ja sitä, kuinka työelämässä dynaamisuus ja nuorekkuus saattavat vaikuttaa ihmisen asemaan. Lenina kertoo omista kokemuksistaan ja näkemyksistään siitä, kuinka vanhempia työntekijöitä tulisi arvostaa ja nähdä heidän kokemuksensa vahvuutena.

Tule kuuntelemaan ajatuksia herättävää keskustelua Epäsopiva? syntymävuosi -ohjelmaan maanantaina ja keskiviikkona klo 12.00 – 13.00 Espanjan aikaa, tuntia myöhemmin Suomessa.


FinnRadiosta kuulet enemmän!

 

Comments